Raparperi aka Rhubarb
Raparperiaika meni jo - mutta hyvällä onnella puutarhan puska lykkii vielä pienehköjä raparpereja, tai onnistut löytämään niitä torilta tai marketista.
Vähän isommistakin raparpereista keittää tajuttoman hyvän chutneyn syksyn juustohetkien tai ruokien lisukkeeksi ja mikäli mielesi halajaa raparperipiirakkaa ja mansikoitakin löytyy vielä, suosittelen lämpimästi testaamaan hiukan erilaista raparperipiirakkaa.
Satuinpa eräänä päivänä alkukesästä keräämään järjettömät määrät raparperia ja testasin molempia netistä löytyneitä reseptejä. Molemmat vaativat hiukan kärsivällisyyttä, mutta se kannattaa.
Näistä kahdesta varsinkaan raparperichutney ei sovi kärsimättömille, sillä se tekeytyy vähintään kuukauden purkitettuna jääkaapissa ennen kuin saavuttaa parhaan makunsa. Chutney on makeaa, paksua ja etikkaista ja toimii oikein hyvin juustojen ja vaikka grillatun lihan kanssa.

Resepti löytyi BBC:lta
Raparperipiirakka lienee Suomen suosituin tapa käyttää tuota kirpeää herkkua, ja monella on oma vakio-ohjeensa sen tekoon. Itselläni ei ole jo vakiutunutta suosikkia, joten päätin etsiä jotain peruspiirakasta poikkeavaa.
Amerikkalaisten piirakoiden ystävänä päädyin kokeilemaan Food Networkin “isoäidin mansikka-raparperipiirakkaa” ja kannatti.
Piirakka on NIIN hyvää, että on vaikea malttaa odottaa seuraavaan päivään jolloin se on vielä parempaa. Jäätelön kanssa tai ilman sitä, mutta hyvin jäähtyneenä ehdottomasti.
Alla käännetty ja mukautettu resepti laiskoille/amerikan mittojen kanssa tuskaileville. (ikean muovinen mittalusikkasarja sisältää muuten kätevän 1/2 cupin mitan) Olen tehnyt piirakan kesän aikana kahdesti, ja totesin että rauhallisuus jäähdytyksessä todella kannattaa - jälkimmäinen pikajäähdytys tuotti pienen pettymyksen. Myös raparperin ja mansikan annostelussa kannattaa noudattaa mittoja, muuten uuni menee pesuun… Ja muuten, valmis piirakkapohja toimii hyvin.

Tässä se toinen ei-aivan-niin-onnistunut-mutta-silti-herkullinen versio
Mansikka-raparperipiirakka
Pohja:
1 tai 2 annosta valmista piirakkataikinaa
(ensimmäisellä kerralla selvisin yhdellä, toisella kertaa tein kahdesta, itse pidin vähemmän taikinaisesta enemmän)
TAI tee perus voitaikina, foodnetworkin reseptin piirakassa on suomalaiselle marketille haasteellisia aineksia.
Täyte:
5dl raparperia kuorittuna ja pieneksi pilkottuna
5dl mansikoita paloiteltuna
3dl sokeria
noin 2 rkl Maizenaa
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl raastettua sitruunan kuorta
1/2 tl sitruunamehua
1/2 tl kanelia
1 vaniljatanko
(kaavi siemenet ja sekoita teelusikalliseen sokeria, siemenet erottuvat parhaiten)
3 rkl voita kuutioina
munanvalkuiainen voiteluun (sekoitettuna 1tl veteen)
(isokiteistä sokeria)
1. Tee pohja/sulata se. Lämmitä uuni 220 asteeseen ja kauli taikina 2 ison piirakkavuoan kokoiseksi levyksi. Painele toinen levy vuokaan.
2. sekoita hyvin raparperi, mansikat, sokeria, maizena, jauho, sitruunankuori ja mehu sekä kaneli ja vanilja. Kaada täyte taikinakuoreen.
3. ripottele voikuutiot täytteen päälle ja lisää piirakan kansi. Voitele vuoka valkuais/vesi -seoksella. Halutessasi koristele isokiteisellä (esim. ruoko) sokerilla.
4. Peitä vuoka foliolla ja pane uuniin 15 minuutiksi.
5. Laske lämpötilaa 190 asteeseen ja paista vielä 45-50 minuuttia. Jos piirakka jää turhan kalpeaksi, poista folio viimeisiksi minuuteiksi.
6. JÄÄHDYTÄ PIIRAKKA ja nauti esim. vaniljajäätelön kanssa.
